Syksy lähestyy ja harrastustoiminta palaa kesälomilta. Lasten ja nuorten harrastukset ovat paljon muutakin kuin liikuntaa, musiikkia tai muuta vapaa-ajan tekemistä. Ne tarjoavat mahdollisuuden oppia uusia taitoja, saada ystäviä ja kokea onnistumisen iloa. Jotta harrastukset voivat toimia hyvin, niihin tarvitaan myös meitä aikuisia.
Moni saattaa ajatella, että vapaaehtoiseksi lähteminen vaatii erityisosaamista tai vuosien kokemusta. Todellisuudessa näin on harvoin. Useimmissa harrastuksissa tärkeintä on halu auttaa ja olla mukana. Vapaaehtoistyö voi tarkoittaa vain tunnin tai parin panostusta viikossa – esimerkiksi harjoituksissa avustamista, viikkotapaamisten vetämistä, tapahtumien järjestämistä tai lasten kannustamista ja tukemista. Se on pieni ajallinen panostus, mutta sen merkitys lapsille ja nuorille on suuri. Se voi mahdollistaa kokonaisen ryhmän toiminnan säilymisen.
Kun aikuiset osallistuvat harrastustoimintaan, lapset saavat enemmän tukea ja harrastuksista tulee laadukkaampia. Samalla aikuisille mahdollistuu tutustuminen uusiin ihmisiin. Riskinä voi toki olla, että aikuiset itsekin oppivat uutta, löytävät uusia ystäviä ja saavat hyvän mielen siitä, että tekevät merkityksellistä työtä yhteisen hyvän eteen.
Jokainen voi antaa oman panoksensa. Joku voi toimia valmentajana, toinen auttaa tapahtumien järjestämisessä tai kuljetuksissa. Pienikin apu on arvokasta, ja jokainen uusi vapaaehtoinen helpottaa myös muiden vastuuta.
Kannustan kaikkia aikuisia lähtemään mukaan lasten ja nuorten harrastuksiin. Yhdessä voimme varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa turvallisessa, innostavassa ja kannustavassa ympäristössä. Tunnin tai kahden viikoittainen panostus voi olla juuri se ratkaiseva apu, jonka ansiosta harrastus jatkuu ja yhä useampi lapsi saa mahdollisuuden kasvaa, oppia ja onnistua. Ja tiedä, vaikka harrastusinnostus iskee sinuunkin!
Hopeasusi 165 -tunnustus tuli totaalisena yllätyksenä Ilves26 leirin lipunnostossa lauantaina 25.7.2026. Lipunnostossa oli mukana joukko partioystäviä sekä Lempääläisistä lippukunnista koostuneen leirilippukunnan väkeä.
Koin jotenkin tarvetta kirjoittaa hämmentyneitä ja kiitollisia ajatuksiani ylös tällaisen tunnustuksen kohdalla. Hopeasusi voidaan myöntää arvoaseman laajalti tunnettuna partiopersoonana saavuttanneelle, omalla poikkeuksellisen suurella panoksellaan positiivisesti ja rakentavasti partiotoimintaa eteenpäin vieneelle henkilölle. Niin paljon asioita, muistoja ja ihmisiä mielessäni. Voisi sanoa kiitos kaikki ” te tiedätte!” Olette huippuja jokainen, kiitos just sinä!
Hopeasusi on tunnustus, josta on nuorena tyttönä (ja vähän vanhempanakin) on voinut vain uneksia. Se on jotain niin isoa ja merkittävää etten todella osannut odottaa sen osuvan koskaan kohdalleni. En vaikka tiedän tehneet partiossa paljon erilaisia johtamistehtäviä, niin lyhyitä kun pitkiäkin reippaasti yli kahden kymmenvuoden ajan. Tunnustus todella tuki aivan puskista ja vieläkin hämmentää ajatus siitä, että jotain tällaista on osunut kohdalleni. Toisena naisena valtakunnallisesti, ensimmäisenä Hämeen Partiopiirissä. Kiitollisena siitä, että niin moni on ollut osana partiopolullani.
Riina Aspila, Hopeasusi 165. kuva Jesse Heiskanen
Olen ollut partiossa tokaluokkalaisesta saakka. Erä-Pirkot lippukunta on ollut aina kotini ja olen valtavan kiitollinen siitä perheestä. Kesken juhlaseremonian soimasin itsenäni, että näinkö se Wärssy katsoo tuimana pilven reunalta, kun tukkani sojottaa ja jalassa olevat housutkin on mustat eikä siniset ja ne kengät pinkit! No tuskin kuitenkaan. Wärssy oli nuorelle partiojohtajalle lippukunnanjohtajana minulle se partioidoli. Hän vaati, ohjasi, tuki ja kiitti. Antoi tehdä, haastoi kuitenkin, muistutti päämäärästä ja lopussa muisti kiittää kaikkia toimeen tarttuneita. Tämä on ollut ohjenuorana minullakin niin partiossa, kun elämässä yleensäkin.
Hyppäsin piiritoimintaan 2003 halusta tehdä partiossa muutakin kuin lippukuntatoimintaa. Ja totisesti olenkin saanut tehdä! Tekijöille on ollut aina tilaa ja ennen kaikkea hyvässä porukassa on saatu paljon aikaan. Olen saanut tehdä Suomen parasta silloista vaeltajaohjelmaa Hämeessä huikealla porukalla. Sen jälkeen matka jatkui koulutuksen pariin ja sittemmin myös sinne paperipartioon eli piirihallitukseen ja puheenjohtajuuteen sekä Suomen Partiolaisten partioneuvostoon. Olen uskaltanut hypätä monesti ylisuuriin saappaisiin, kun on ollut kaverit ympärillä ja mukana matkassa.
Omalla partiopolulla on aina ollut hyviä tyyppejä ihan huikean paljon. Se, että on saanut tehdä isojakin juttuja nuorena, on sen ansiota, että on saanut tehdä yhdessä. Tiiminä, ryhmänä ja parina. On saanut tukea silloinkin, kun edessä on ollut motivaatiomonttu. On saanut innostusta, kannustusta ja tsemppausta eri puolilta hetkiin, kun sitä on tarvittu ja ennen kaikkea silloin kun joku on huomannut, että nyt sitä tarvitaan. On saanut monesti tehdä hommia kokeneempien kanssa! Se jos mikä on kasvattanut ja opettanut. Kaikkea ei ole tarvinnut kantapään kautta kokea. Partiossa parasta on yhdessä tekeminen ja voi kuinka siitä nautin edelleen. Ilves26 leirillä useassakin keskustelussa pohdittiin, mitä hauskaa seuraavaksi tehdään partiossa yhdessä.
Partio on ollut enemmän kuin harrastus. Olen ylpeästi kantanut partion tunnuksia ja kertonut olevani partiossa niin työelämässä kun politiikassa Lempäälässä kun valtakunnan tasolla. On hauskaa, kuinka partio yhdistää. Aina kun uusien tuttavuuksien kanssa selviää, että meillä on yhteinen harrastus riittää siitä juttua pitkäksi aikaa ja aina löytyy myös yhteisiä ystäviä. Partio on heittänyt minua kymmeniin projekteihin, johtamisen kiemuroihin, leireille, radiohaastatteluihin ja yleisöjen eteen puhumaan. On joutunut heittäytymään epämukavuusalueelle ja olemaan kiinni hetkessä. Aina on voinut kuitenkin luottaa siihen, että joku ottaa kiinni, jos kaadun.
”Onni on oikeastaan mahdollisuus tehdä jotain hyvää tai saavuttaa jotain suurta. On otettava jokaisesta tilaisuudesta vaarin, juostava niiden perässä ja hypättävä mukaan! (Baden-Powell)
Olen tehnyt paljon partiossa projekteja. Ilves26 oli osaltani 11 suurleiri (piiri tai valtakunnallinen). Näiden kautta oma verkostoni on laajentunut valtavasti. Monista partio tapahtuma ja leiriprojektien kautta löytyneistä ystävistä on tullut todella läheisiä myös niin sanotusti partion ulkopuolella. Puolisoni Juhon olen tavannut ensimmäistä kertaa partiossa tehdessämme valtakunnallista vaeltajatapahtumaa samassa tiimissä. Lasteni kummeista lähes kaikki ovat tulleet elämäämme partion kautta. Partio on yhdistänyt ja luonut mahdollisuuden syvälle ystävyydelle ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen.
Olen kiitollinen siitä, että tokaluokkalaisena aloitin partion. Se vei mukanaan ja vie edelleenkin. Partio on tarjonnut haastetta, kiitosta ja paikan, jossa kasvaa omien vahvuuksien kautta ja heikkouksista välittämättä. Olen ammentanut partiossa opitusta ja saanut rohkeuden tarttua toimeen, vaikka osaaminen olisi vajavaista ja päämäärä olisi vielä sumuinen. Kiitos Sinulle, joka olet ollut osana partiopolkuani, voi kuinka teitä ihania on niiiiin paljon! Valtavan suuret kiitokset teille, joka olette luottaneet, tukeneet ja uskoneet – hakeneet myös tätä tunnustusta. Lopulta on aina kuitenkin ollut hauskaa yhdessä! Monenlaisia muistoja rikkaampana on jokaisesta reissusta palattu ja palataan jatkossakin. Matka jatkuu ja tekemistä riittää. Valmiina ollaan!
”Mutta oikea tie onneen on muiden ihmisten onnelliseksi tekeminen. Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit!” (Baden-Powell)
Partiolaisille haluan sanoa: pitäkää hauskaa! Astukaa rohkeasti ylisuuriin saappaisiin vaikka yhdessä kaverin kanssa ja toteuttakaa haaveita ja unelmia myös partiossa. Partio mahdollistaa usein paljon isompia vastuita kun mitä koulu tai työelämä tarjoaa. Partio on parasta koettuna ja vielä parempaa on, kun sitä tehdään yhdessä. Teillä on tuki tehdä ja toimia, joten antaa mennä vaan! Jokainen teistä on jonkun tärkeä isompi partiolainen, vaikka ette sitä ehkä edes tiedostaisi. Olkaa tämän luottamuksen arvoisia nyt ja aina. Olkaa valmiina tarttumaan toimeen rohkeasti, innostuneesti ja määrätietoisesti. Ja edelleenkin muistakaa pitää hauskaa!
Lauantaina 22.2 vietettiin partiossa muistelemispäivää. Päivä on partiolaisille merkityksellinen, sillä se on perustajamme Robert Baden-Powellin ja hänen vaimonsa Olaven yhteinen syntymäpäivä. Päivän juhliminen ei ole vain menneisyyden tarkastelua, vaan tärkeä väline tulevaisuuden rakentamisessa. Erityisesti silloin, kun rakennamme yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta kestävästi.
Kun vaalikauden alussa rakensimme Lempäälän kunnan strategiaa painotimme siinä osallistumista ja yhteistyötä. Nämä ovat Kokoomukselle merkityksellisiä asioita. Asioita joita me olemme halunneet edistää koko vaalikauden. Aivan kuten avointa päätöksentekoa ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
Miksi sitten puhun näistä nyt? Vaalien alla moni kuntavaikuttaja pohtii saavutettuja asioita. Niitä, missä olemme olleet mukana vaikuttamassa ja mitä olemme saaneet aikaan. Muistelemalla menneitä voimme rakentaa entistä vahvempaa ja osallistavampaa politiikkaa ja päätöksentekoa. Ottamalla opiksi onnistumisista ja joskus niistä epäonnistumisistakin.
Jokainen meistä voi vaikuttaa paikalliseen kehitykseen ja yhteiseen hyvinvointiin. Siksi mikä lähdin aikanaan mukaan kuntapolitiikkaan ja siksi minä olen ehdolla tulevissakin vaaleissa Lempäälässä.
Kun läsnäolon voi aistia vain kuvaa katsomalla. Minulle kaksi rakasta, ikäeroa 89 vuotta.
Marraskuu on pistänyt mielen mietteliääksi. Olen saanut kaksi isoa sykäystä mietteilleni. Ensimmäinen oli isänpäivä ja toinen Suomen Partiolaisten jäsenkokous.
Vähän ennen varsinaista Isänpäivää saimme uutisia vuoden isästä Risto Tuomisesta. Tunnustus lempääläiselle oli upea ja erityisesti siksi, että Risto on tehnyt paljon töitä perheiden ja isien hyväksi myös muualla kuin palkkatyössä. Palkkatyötä yhtään väheksymättä, erityisesti vapaaehtoistyössä tehty työ painottui valinnassa tänä vuonna. Ja sitähän Risto Tuominen on tehnyt! Onnea upeasta ja ansaitusta tunnustuksesta!
Myös Helsingin sanomat uutisoivat vuoden isästä. Mikäli et ole vielä juttua lukenut, suosittelen sitä vahvasti. Ihan jokaiselle. Sillä jokaisella vanhemmalla on vastuu lastemme hyvinvoinnista ja kasvusta. Ja kyllä, joskus tuntuu, että vanhemmuuden taidot ovat totaalisen hukassa, mutta sitten tulee taas se hetki, kun kaikki sujuu ja voi olla ylpeä omasta itsestään vanhempana ja kasvattajana.
Vanhemmuus ei totisesti ole helppoa, siinä ollaan isojen vastuiden äärellä. Oma hyvin – tai pahoinvointi heijastuu parisuhteeseen ja lapsiin. Itse usein sorrun riittämättömyyden tunteeseen. Erityisesi silloin, kun pitäisi olla monessa paikkaa samaan aikaan tai kun joutuu järjestelemään lastenhoitoa, jotta pääsee lähtemään hoitamaan luottamustoimia, opiskelua tai partiota. Riittämättömyyden tunne iskee myös silloin, kun kotona suoritetaan tuttu ”läpystävaihto”. Kun mies tulee kotiin päivän töistä, lähden minä ”töihin”. Yhteinen aika perheen kanssa on välillä kortilla. Onneksi on mummu, naapurit ja ystävät, joiden avulla tukiverkko on vahva.
Risto Tuomisen kaltaiset ihmiset ovat monelle perheelle ollut pelastus. Hänen työnsä Lempäälän kunnassa ja vapaaehtoistyö mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa ovat paikkoja, joissa meistä moni on kohdannut Riston. Miten ihminen voikaan olla niin läsnä jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa. Voi, kuinka itsekin osaisin!
Olla läsnä, kuinka helppoa ja samaan aikaan niin vaikeaa se voikaan olla. Siinä aasinsilta toiseen aiheeseen, syrjäytymiseen. Suomen Partiolaisten jäsenkokouksessa viime viikolla Lappeenrannassa puhuttiin ja oltiin aidosti huolissaan paljon siitä syrjäytymisestä. Siitä, kuinka harrastamalla, vaikkapa juurikin partiota, voidaan ehkäistä syrjäytymisen polulle joutumista. Huoli eri barometrien syrjäytyneisyyden luvuista on suuri ja vaikka asialle tehdään jatkuvasti erilaisia toimia, on asia edelleen huolestuttavalla tolalla. Tarjoamalla mielekästä tekemistä ehkäistään syrjäytymistä. Mielekkään tekemisen aikaansaaminen vaatii kuitenkin sitä, että on joku (aikuinen), joka on läsnä siinä hetkessä ja tekemisessä.
Olen ollut todella surullinen kuulemistani tarinoista lapsista ja nuorista, jotka enemmän tarvitsivat tukea ja siitä kuinka perheet kaipaavat apua arkeensa. Tuen tarve ja saanti eivät kuitenkaan aina kohtaa. Syitä on monia. Joskus se on voimattomuus tai joskus jopa haluttomuus sitä pyytää. Joskus seinät ovat olleet vastassa ja raha hanat on laitettu kiinni. Välillä asiat eivät vain tunnu etenevän. Tämä on pistänyt todella mietteliääksi, mitä minä voin tehdä? Onneksi on myös niitä, jotka ovat saaneet apua ja tukea elämän haastavissa tilanteissa. Heitä, jotka jaksavat kerrasta toiseen kiittää siitä, mitä ovat saaneet ja antavat aikaansa myös toisille vertaistukijoina.
Miten paljon meillä onkaan tehtävää. Miten paljon on asioita, joihin sijoittamalla aikaa ja läsnäoloa voitaisiin pelastaa paljon. Olemalla läsnä kotona, läsnä ystävien elämässä, läsnä naapurustossa. Jos meistä jokainen olisi niinkuin ystäväni Markus Perko, joka kirjoitti facebookissa ”Kaikenlaista surua, murhetta ja sairautta on nyt kaveripiirissä vähän joka puolella. Tuu käymään tai viestittele, jos haluat jutella mistä vaan.”.
Mitäpä, jos viikonloppuna ja joulun lähestyessä ottaisit yhteyttä niihin, joista et ole hetkeen kuullut ja kysyisit mitä kuuluu. Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys toisessa päässä. Sillä että olet läsnä, voi pelastaa vähän. Joskus se vähän voi olla myös paljon.
Liput liehuvat tänään tärkeän päivän merkiksi. Kansallista veteraanipäivää juhlitaan ympäri maan. Eilen sain kunnian osallistua LC Lempäälän ja kunnan järjestämään Kiitos veteraanit konserttiin Hakkarissa. Tuonne juhlaan oli kutsuttu sotaveteraaneja ja lottia. Tilaisuus oli kuitenkin kaikille kuntalaisille avoin ja upeasti sali olikin melkein täynnä. Juhlassa LC Lempäälä lahjoitti veteraaneille hienon tukisumman toimintaan. Ilahduttavaa, että Leijonat vuosi toisensa jälkeen jaksavat uurastaa yhteisen hyvän eteen ja ohjata rahaa tärkeään toimintaan.
Samassa juhlassa lahjoitukset saivat myös Lempäälän kolme partiolippukuntaa. Aktiivisena partiolaisena sydäntäni lämmitti myös tämä lahjoitus. Lasten ja nuorten harrastuksena tunnettu partio tarvitsee yhtälailla toimintaansa tukea. Tämä saatu avustus menee jälleen kerran suoraan toimintaan ja sen mahdollistamiseen.
#partiontakii on tämän viikon teema, vietämmehän kansallista partioviikkoa. Se miksi rohkenen yhdistää samaan blogiin kunnioitetut veteraanimme ja partiolaiset, johtuu johtajuudesta. Partio on kasvatusjärjestö, joka haluaa parempaajohtajuutta ja siksi koulutusjärjestelmämme nuorille ja aikuisille on yksi maamme tasokkaimmista. Johtajuus oli myös tärkeä asia sodan aikana ja partioliikkeen perustaja Baden-Powell oli itse armeijan miehiä.
Ilman hyvää johtajuutta moni asia ei vain toimi. Johtajuus on vastuuta. Johtajuus on itsensä kehittämistä. Johtajuus vaati luonnetta ja itsenä likoon laittamista. Ilman johtajuutta meillä ei ehkä olisi itsenäistä maata tai hyvinvointivaltiota.
Johtajuuskouluni olen käynyt partiossa. Partio on antanut paljon vastuuta, sellaista mitä työelämä ei minulle ole vielä koskaan tarjonnut. Olen muun muassa johtanut 10 000 partiolaisen leirin ohjelmaa ja kasvatusta eli kaikkea mitä partioleirillä tapahtuu aamun hampaiden pesun ja illan hampaiden pesun välillä, yhdessä työparini kanssa. Olen johtanut 11 000 partiolaisen partiopiiriä, sen hallitusta, luottamushenkilöitä ja taloutta. Olen kouluttanut satoja partiolaisia omalla johtajuuspoluillaan partiojohtajana, hankeohjaajana ja ikäkausijohtajana. Olen johtanut lippukunnassa ryhmiä ja projekteja.
Partiossa olen oppinut toimimaan ryhmässä ja sen johtajana. Olen mokannut (paljon) ja oppinut niistä (yleensä). Se on partiossa täysin sallittua, eikä niitä muistella pahalla. Sen sijaan onnistuminen ja itsensä voittaminen ovat asioita jotka muistetaan pitkään. Olen saanut kokeilla isoja saappaita ja siipiä, uusia toimintatapoja ja menetelmiä. Olen saanut tanssia vaelluskengissä keskellä metsää yömyöhään. Nauranut vatsan kipeäksi makuupussissa. Polttanut villasukkiin reiät nuotiossa ja istunut hiljaa laiturin nokassa katsellen auringonlaskua. Olen saanut tehdä ja toteuttaa tätä kaikkea huikeiden tyyppien kanssa, joista monista on tullut todella läheisiä ja tärkeitä ystäviä.
”Se tunne, kun olet itsestäsi, tiimistäsi ja onnistumisesta niin ylpeä, että tekee mieli vain hihkua ja hyppiä”, on teksti joka löytyy muistikirjastani suurleiri Kilkkeen päättäjäisten jälkeen 2010. Johdin tuolloin työparini kanssa tuota 10 000 hengen leirin ohjelmatiimiä. Moni asia oli ollut haastavaa ennen leiriä ja leirinkin aikana sattui ja tapahtui. Leirin ohjelma oli kokonaisuudessaan kuitenkin onnistunut. Se oli jotain uutta ja ennen kokematonta. Se vaati heittäytymistä ja hetkessä elämistä, sekä tietysti pari vuotta pakertamista. Tunne onnistumisesta ja ylpeys tehdystä työstä kantoi pitkälle, myös niiden epäonnistumisten ja harmitusten yli.
#partiontakii olen antanut kaikkeni, ja joskus vähän enemmänkin. #partiontakii olen innostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja halunnut tehdä maailmasta paremman paikan elää. Ilman hyvää johtajuutta partiopolkuni olisi loppunut lukion jälkeen. Partiolla on iso merkitys siihen, millainen minä olen tänään. Siksi #parempaajohtajuutta on teema, jota on tärkeää nostaa esiin yhteiskunnassa.
Olin eilen kertomassa kuinka kunta toimii kunnan luottamushenkilötoiminnan näkökulmasta ja poliittisesta päätösenteosta partiossa. Osana partio-ohjelmaa niin seikkailijoilla (8-10 vuotiaat) kuin tarpojilla (11-15 vuotiaat) on kunnallishallintoon tutustumista. Siispä minäkin marssin oman lippukuntani kololle.
Kokeneena partiojohtajana ja usein poliittisesta toiminnasta kertoneena ajattelin, että tiistain kolo-ilta olisi ihan helppohomma. Mutta hyvin pian huomasin, ettei se itseasiassa ole lainkaan helppoa. Kuinka kertoa lapsille ja nuorille siitä mitä teen luottamushenkilönä ja miksi tällainen luottamushenkilöjärjestelmä ylipäänsä on olemassa.
Aloitin rohkeasti puolueista ja vaaleista sekä siitä mikä ero on luottamushenkilöllä ja kunnan työntekijällä (vaikka ne välillä voivatkin olla sama henkilö). Sitten kahlasimme läpi kunnan luottamushenkilö-organisaatiota. Lopuksi vielä käytiin keskustellen läpi erilaista Lempäälä-tietoutta.
No miten tämä kaikki sujui? No hienosti tietysti… no ei ehkä innostavin ja toiminnallisin kolo-ilta, mutta kohtuullisen tyytyväisiltä siellä vaikutettiin. Eniten kaikki tuntui yllättäneen se, kuinka paljon erilaisia toimielimiä kunnassa on ja kuinka monenalaisia vaikuttamiskanavia löytyy. Myös se, miten vaikuttaa asioihin oli kiinnostavaa.
Yksi kysymys pääsi yllättämään ihan illan lopussa ”onko tuo vaikeaa?”. Pohdin asiaa hieman ja hymähdin ”Useasti on, mutta ei aina”.
Anna otsikko
Kuntapolitiikkaan pääsyssä ei ole pääsykokeita. Valtuutetulle riittää se kuuluisa maalaisjärki. Silti meidän odotetaan ymmärtävän muun muassa taloudesta aikatavalla. Jos pohjatietoa ei ole, se tulee hankkia joko itsenäisesti, viranhaltijoita tai kollegoilta kyselemällä. Vasta riittävän tiedonsaannin jälkeen on valmis päätökseen. Itse koen myös tärkeänä osana luottamuksen valmisteleviin virkamiehiin. Uskon heidän, kuten meidän valtuutettujenkin ajattelevan aina viime kädessä kuntalaisen parasta ja yhdenvertaista kohtelua.
Politiikkaa tehdään aina ihmisten kanssa, eikä se ole aina helppoa. Tiimityössä on osapuolina monenlaisia ihmisiä, joilla kaikilla on omat ajatukset ja mielipiteet. Aina nämä eivät kohtaa. Joskus yhteisen polun ja päämäärän löytäminen on helpompaa, toisinaan jopa mahdotonta. Välillä on tultava vastaan, toisinaan vain hyväksyä erimielisyys. Tärkeintä on kuitenkin kaikessa muistaa, että vaikka asiat riitelevät ei ihmisten tarvitse. Maalaisjärki varustettuna hyvillä käytöstavoilla riittää pitkälle.
Aina ei ole helppoa kertoa siitä mitä tekee. Ei ole myöskään helppoa laittaa itseään likoon ja ottaa vastaan hyökkäykset somessa tai kylillä, kiitosta kun harvoin kuulee. Aina ei myöskään ole helppoa irrottaa aikaa omasta ja perheen arjesta yhteiseen hyvään. Mutta jokin yhteisten asioiden hoitamisessa kuitenkin kiehtoo ja sitä haluaa kortensa kekoon kantaa. Samalla on kiitollinen siitä äänestäjilleen, että on päässyt näkemään ja kokemaan luottamushenkilönä toimimisen kaikki puolet ja jaksaa edelleen innostua.
Johtajuuskouluni olen käynyt partiossa. Partio on antanut paljon vastuuta, sellaista mitä työelämä ei minulle ole vielä koskaan tarjonnut. Olen muun muassa johtanut 10 000 partiolaisen leirin ohjelmaa ja kasvatusta eli kaikkea mitä partioleirillä tapahtuu aamun hampaiden pesun ja illan hampaiden pesun välillä, yhdessä työparini kanssa. Olen johtanut 11 000 partiolaisen partiopiiriä, sen hallitusta, luottamushenkilöitä ja taloutta. Olen kouluttanut satoja partiolaisia omalla johtajuuspoluillaan partiojohtajana, hankeohjaajana ja ikäkausijohtajana. Olen johtanut lippukunnassa ryhmiä ja projekteja.
#partiontakii olen antanut kaikkeni, ja joskus vähän enemmänkin. #partiontakii olen innostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja halunnut tehdä maailmasta paremman paikan elää. Ilman hyvää johtajuutta partiopolkuni olisi loppunut lukion jälkeen. Partiolla on iso merkitys siihen, millainen minä olen tänään. Siksi #parempaajohtajuutta on teema, jota on tärkeää nostaa esiin yhteiskunnassa.
