Eilinen kokous oli osaltani viimeinen valtuuston puheenjohtajan roolissa. Siis ainakin toistaiseksi. Jo vaalikauden alussa ryhmien neuvotteluissa sovittiin, että pestini on kaksivuotinen. Jatkossa pestini on valtuuston 1. varapuheenjohtaja. Oma valtuustoryhmäni ja kunnallisjärjestö muistivat minua ryhmäkokouksessa kiitoksin ja kukkasin.

Olihan se juhlavaa toimia puheenjohtajana kokouksessa, jossa ensin muistettiin upeita työmyyriä eli kunnan pitkäaikaisia työntekijöitä ja luottamushenkilöitä Tasavallan presidentin myöntämin kunniamerkein. 

Kokouksen alussa sain ehkä ainutlaatuisen tilaisuuden valtuuston puolesta onnitella myös Kiekkoleijonia ja erityisesti kapteenia lempääläistä Marko ”Mörkö” Anttilaa. Hän oli kokouksen aikaan kansanjuhlissa Tampereella joukkueensa kanssa, ehkä raikuvat aplodit kaikuivat sinne saakka kokouksestamme. Juhlien aika Lempäälässä on myöhemmin ja myös tulevan maanantain kunnanhallituksessa Marko muistamisesta käydään keskustelua. Ei liene sattumaa, että molempien maajoukkueiden kapteenit tulevat Lempäälästä ja ovat paikallisen seuran kasvattaeja. Upeaa uraa naismaajoukkueessakin tehnyt Jenni Hiirikoski on kotoisin Lempäälästä ja LeKissä hänkin aikanaan pelannut.

Vaikka koinkin saaneeni pyyhkeitä puheenjohtajuudestani ja puheenjohtajakaudesta kokouksen kokouksen alussa pidetyssä puheevuorossa, joka koski kahdenvuoden takaisia neuvotteluja. Koen puheesta huolimatta, että kaksivuotiskausi on silti monella tapaa ollut rakentava ja yhdessä tehty. Aikanaan, kun minut tehtävään kuitenkin yksimielisesti valittiin, toivoin yhteen hiileen puhaltamista ja yhdessä tekemistä, jossa konkarit auttavat untuvikkoja. Kuluneella kaksivuotiskaudella valtuusto onkin käynyt paljon keskustelua erilaisista asioista. Meillä on ollut paljon huolia, murheitakin. Paljon asioihin tutustumista ja taustoitusta. Onneksi myös monia asioita, joista olemme voineet olla iloisia ja kiitollisia. Moni asia on harpannut eteenpäin, toiset ylöspäin lähes harjakorkeuteen saakka.

On ollut ilo luotsata Lempäälän  kunnanvaltuustoa. Aina se ei ole ollut helppoa, mutta en sitä toki odottanutkaan. Kyllähän se joka kerta harmittaa, kuten nytkin, kun kokouksen jälkeen tullaan torumaan sanomisistasi ja tekemisiäsi, vaikka olet tehnyt kuten pitää. Mutta se on elämää, se on näiden luottamustoimien hoitamista, jossa aina ei vain onnistu miellyttämään toimintatavoillaan kaikkia, vaikka parhaansa tekee. Onneksi nämä tapaukset ovat yksittäisiä ja kohtuullisen vähäisiä. 

Viimeistä viedään. Kuva: Päivi Söderström

Valtuuston kahden vuoden aikana valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa olemme neuvotelleet ja käyneet keskustelua oman kokemukseni mukaan enemmän kuin mitä edellisellä valtuustokaudella yhteensä. Se ei ole ollut osoitus epäluottamuksesta tai tyytymättömyydestä asioiden valmisteluun. Koen sen olleen yhteisen tahtotilan etsimistä, taustoitusta ja toimintatapoihin tutustumista. Näihin keskusteluihin liittyy paljon sellaista, jossa konkarit ovat myös tukeneet ja taustoittaneet uusia valtuutettuja. Samalla on haettu yhteistä toimintamallia, joka uudessa porukassa täytyy aina yhdessä luoda. Sitä ei ylhäältäpäin voida tuoda.

Edellinen valtuusto loi uuden organisaation, jota me lähdimme toteuttamaan. Tahtotila muun muassa lautakuntien vallan ja vastuun lisääntymisestä on kokemukseni mukaan toiminut hyvin. Valiokunnat uutena toimielimenä ovat vielä valitettavan vähällä käytöllä, mutta muokkaantumassa parhaaseen iskuunsa. Töitä näiden eteen on vielä tehtävä, mutta tällä kokemuksella tiedämme jo monta asiaa, jotka korjaamalla päästään oikeammalle polulle.

Jokainen valtuutettu varmasti muistaa, kun kaksi vuotta sitten aloitimme kuntastrategian ja uuden budjetin työstöllä aika vauhdilla. Nämä prosessit eivät totisesti olleet helppoja, mutta hyviä. Ja sanottakoon se vielä kerran, Kunta joka sanoo Kyllä on meidän valtuutettujen ajatus ja idea. Se on valtavan suuri tahtotila, jonka kanssa olemme tehneet töitä koko kunnassa ja tulemme vielä pitkään tekemään. En muista, että strategia ja sen tahtotila olisi koskaan ollut näin kaikkien huulilla.  Vaikka viime päivinä olemmekin olleet myös kunta, joka sanoo Mörkö!

Se, minkä toivon tulevaisuudessa hoituvan, ja ehkä kokouksen alun puheenvuorossa viitattiin myös tässä kohtaa kokemattomuuteeni, on asia joka on minua harmittanut kovasti.  Se koskee puheenjohtajan koulutusta. Minä en ollut valmis konkaripaketti puheenjohtajaksi, eikä sitä minulta varmasti odotettukaan, ainakaan kaikki. Toivoin siksi pääseväni koulutukseen, jotta olisin voinut olla parempi, varmempi ja osaavampi puheenjohtaja. Tätä mahdollisuutta ei minulle kunnan puolesta suotu, enkä siihen oman taloudellisen tilanteen vuoksi pystynyt omaa rahaa riittävästi laittamaan kiinni. Koin tämän epäreiluksi ja epäedulliseksi myös kuntaa kohtaan sillä tiedän, että tontilleni varmasti olisi kuulunut monta asiaa, joista en vain ole tiennyt olla kiinnostunut tai osannut ottaa huomioon. Toivonkin, että jatkossa puheenjohtajilla olis mahdollisuus kouluttautua tehtäväänsä, mikäli hän kokee sitä tarvitsevansa. Kaikkea kun ei aina ole fiksua oppia kantapään kautta.

Toisaalta taas se mistä olen iloinen on ollut tahtotila ja aktiivisuus valtuuston osaamisen kasvattamiseen. Se on ollut yksi asia, johon ollaan haluttu panostaa. Sitä on tehty paljon ja viimeisen kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti olemme liittyneet myös Kuntaliiton USO-verkostoon eli uuden sukupolven organisaatiot ryhmään, jonka kautta pääsemme kehittämään omaa osaamispääomaamme luottamushenkilöiden kesken kuin yhdessä verkostoon kuuluvien kuntien kanssa. Syksyllä starttaamme tämän kanssa täysillä ja toivon, että kaikki ovat silloin mukana! Tässä kohtaa salista sain kovasti nyökkäilyjä, joten uskon tähän.

Puheenvuorossani valtuustolle halusin erityisesti osoittaa kiitoksen niille, jotka olette tukeneet, neuvoneet ja myös kiittäneet tällä matkalla. Oma erityiskiitos meni kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Hakalalle, jonka kanssa on ollut äärimmäisen hyvä tehdä hommia ja jakaa hoidettavia tehtäviä. Tiedän, että hän on tehnyt aivan liikaa, mutta kiitos siitä että on tehnyt!

Kiitokset kuuluvat oikeutetusti myös kunnanjohtaja Heidi Römölle ja hallintopäällikkö kaima Riina Kivistölle ja kokouksessa Riinaa tuuranneelle Markus Hirvilammelle valtuustotyöskentelystä ja siihen valmistautumisesta. Pöydän takana on ollut helppo olla, kun tuki on ollut lähellä.

Lempäälän kunnan johtoryhmä ja työntekijät ansaitsevat myös ison kiitoksen. He ovat aina olleet valmiit käymään keskusteluja ja vastaamaan kysymyksiimme neuvotteluissa ja valtuustotyössä. Ilman erillistä toivetta, olemme saaneet materiaalia ja on ollut jopa itsenstäänselvyys, että jokainen on aktiivisesti mukana, kun kysyttävää tai tarkennettavaa on ollut. 

Rohkeat, toimeen tarttuvat ja asioita esiin nostavat ryhmyrit ovat olleet voimavara itselle, mutta myös ehdottomasti koko valtuustotyölle. Kiitos myös teille isosta roolistanne valtuustotyön kehittämisessä. Puheenjohtajien rooli on merkittävä tiedonkulussa ja niissä kohdissa kun olemme tunnustelleet asioita. Viestinvälitys on ensisijaisen tärkeää, jotta kaikki voimme olla myös sen saman tiedon äärellä päätöksiä tehtäessä. Tähän muun muassa kokouksessa hyväksytty arviointikertomus kiinnitti huomiota. Iso rooli tässä on valtuustoryhmien puheenjohtajilla. Uskon ja toivon, että myös tulevan puheenjohtajan Kuisman Juhan kanssa yhteistyö ja tuki valtuustoryhmien puheenjohtajien kesken toimii.

Lempäälässä tehdään jatkossakin asioita yhdessä, meillä on elämyksiä ja olemme edelläkävijä, kuten tekemämme strategia meitä ohjaa. Vaalitaan avoimempaa tunnelmaa ja tekemistä. Ollaan aktiivisesti yhteydessä toisiimme. Näin saavutetaan paras tulos päätöksenteossa Lempäälän kannalta myös jatkossa.

Tove Janssonin Vilijonkan sanoin

”Vilijonkka nosti huuliharpun ja puhalsi siihen,
hän liikutti sitä edestakaisin ja kuunteli säveliä.
Sitten hän istuutui pöydän ääreen.
Miten se nyt menikään, tiluliluu, tiluliluu…
On vaikea osua oikeaan, Vilijonkka yritti toistamiseen,
tunnusteli varovasti säveliä ja löysi niistä ensimmäisen, ja toinen sävel tuli itsestään.
Sävelmä pujahti hänen sivuitseen, mutta palasi takaisin.
Kannatti näköjään kokeilla, ei etsiskellä.
Tiluliluu, tilulilaa, nyt ryöppysi säveliä riveittäin,
jokainen kiistämättömästi omalla paikallaan. 

(Muumilaakson Marraskuu, Tove Jansson)

Viimeinen nuijan kopautus, kokous on päättynyt.  Kuva: Mikko Blomqvist